Some & virastot: avoimuudesta vihapuheeseen

Sosiaalinen media voi herättää työroolissa ristiriitaisia tunteita: ollako vai eikö olla? Avoimuus ansaitsee peukutuksen, mutta entä jos hyvää tarkoittanut keskustelunavaus saakin yllättävän käänteen ja somettaja joutuu silmätikuksi?

Sosiaalisessa mediassa käydyt keskustelut ovat usein uutisotsikoissa asti. Uutiskynnyksen voi ylittää esimerkiksi postaus, jossa kansanedustaja arvostelee poliisijohtoa nimellä tai yksittäistä virkamiestä arvostellaan jostakin tekemisestä tai tekemisestä jättämisestä.

Ei ole epätavallista, että postauksista seuraa jopa rikosilmoituksia. Asiakritiikin, kahden ihmisen välisen keskinäisen nahinan, huonon käytöksen, somehäirinnän, nettikiusaamisen, vihapuheen ja solvaamisen rajat ovat hämärtyneet.

Tuoreen selvityksen mukaan jopa kolmannes kuntapäättäjistä ja lähes puolet kansanedustajista tai heidän avustajistaan on luottamus- tai virkatehtävien vuoksi joutunut vihapuheen kohteeksi. Kun maalittaminen mahdollistuu, sananvapaus kärsii ja yksittäinen virkamies voi vetäytyä keskustelusta.

Hyvä some, paha some

”Usein epäasiallisen somekeskustelun taustalla ovat aidot huolet, pelot ja muut tunteet, joita verkkojulkisuus tukee ja korostaa entisestään”, viestinnän ja teknologian tutkija Salla-Maaria Laaksonen sanoo. (Kuva: Helsingin yliopisto)

Viestinnän ja teknologian tutkija Salla-Maaria Laaksonen tuntee somekohut. Kohuun joutuu sitä herkemmin, mitä julkisemmassa asemassa viranomainen tai organisaatio on tai mitä tunteita herättävämmällä toimialalla toimitaan.

”Somen parhaita puolia on se, että yhteiskunnallisessa keskustelussa yhä useammat äänet pääsevät esiin. Tämä on periaatteellisella tasolla hyvä asia, sillä se tarjoaa poliitikoille mahdollisuuden seurata kansalaisten näkemyksiä, ja toisaalta se tarjoaa kansalaisille mahdollisuuden ottaa suoraan yhteyttä poliitikkoon”, Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksessa työskentelevä Laaksonen sanoo.

Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa. Somepalveluiden ominaisuudet korostavat provokatiivisen ja kohuja nostattavan sisällön tuottamista. Myös draamasta elävä media nostaa mielellään kohuja esille ja koostaa ärhäköiden somepostausten pohjalta juttuja.

Heitot lähtevät lentoon

Laaksonen tietää, että somekohun uhka voi estää asiantuntijoita olemaan esillä. Kun on seurannut kohuja tai joutunut häirinnän kohteeksi, keskusteluun ei ehkä uskalla tai edes halua lähteä mukaan. On helpompi olla hiljaa, vaikka asiantuntijuus edellyttäisi osallistumista tai kannustaisi siihen.

Häirintä voi saada
hyvinkin vakavia muotoja.

Pahimmillaan häirintä voi saada hyvinkin vakavia muotoja, mikä syö turvallisuuden tunnetta. Ääritapauksissa kohde joutuu muuttamaan yhteystietonsa salaisiksi ja pakoilemaan häiritsijöitä. Kohdetta nimitellään, hänestä jaetaan ikävää materiaalia ja hänelle lähetetään jopa tappouhkauksia.

”Teknologian ansiosta ihmiset voivat huudella anonyymisti ja kasvottomasti näkymättömille yleisöille. Negatiiviset lausunnot nousevat helposti ansaittua isompaan rooliin ja ns. ’heitot’ lähtevät elämään omaa elämäänsä. Vanha lainalaisuus toimii somessakin: tyytyväinen asiakas on hiljaa, kun taas tyytymätön kertoo kymmenelle”, Laaksonen toteaa.

Viestintätaitoja ja lehmänhermoja

Joissakin tilanteissa on Laaksosen mukaan asetettava rajat – sen sijaan, että provosoituu tai jää vänkäämään linjoille. Somekeskustelu kysyy viestintätaitoja ja toisinaan myös lehmänhermoja. Keskustelija voi olla tunteellinen ja emotionaalinen, mutta samalla tulisi pysyä asialinjalla.

Laaksonen pistää toivonsa mediakasvatukseen ja medialukutaitoon. Lähdekritiikin ja paremman lukutaidon kautta osattaisiin paremmin ymmärtää, mikä mediassa tai somessa on totta ja mikä ei, ja miten kritiikkiä ilmaistaan asiallisesti. Laaksonen kannustaa uhkakuvista huolimatta aktiiviseen keskusteluun.

”Mitä enemmän verkossa on asiantuntijoita, sitä paremmin huutelijat hukkuvat tulvaan ja asiantuntijat pysyvät pinnalla. Verkkokeskustelu mahdollistaa hyvän ja pahan, mutta se voi pitää meidät myös sosiaalisesti yhdessä.”

Maahanmuuttoko maalilinjalla?

”Viranomaisilla on tärkeä rooli sosiaalisessa mediassa, mikä korostuu poikkeuksellisissa olosuhteissa”, Maahanmuuttoviraston viestintäjohtaja Jaana Vaahtio sanoo. (Kuva: Kaisa Härkisaari)

Maahanmuutto kuuluu niihin tunteita herättäviin puheenaiheisiin, joista monella on mielipiteitä. Keskustelu polarisoituu helposti ja mukaan tulee niin vihapuhetta kuin rasistisia piirteitä.

”Meillä on ollut rajatapauksia, mutta ei mitään vakavampaa viime aikoina. Onneksi tilanteet, joihin pitää puuttua, ovat harvinaisia”, viestintäpäällikkö Jaana Vaahtio Maahanmuuttovirastosta sanoo.

”Olemme pärjänneet varsin hyvin ilman henkilöön menevää maalittamista. Vihaista puhetta on, mutta se menee organisaation tiliin. Voidaan ehkä sanoa, että logolle on helpompi huudella kuin henkilölle.”

Pelko ei saa estää keskustelua

Vaahtio seuraa mielenkiinnolla virastoja, joissa asiantuntijat jakavat sosiaalisessa mediassa avoimesti osaamistaan ja avaavat tärkeitä keskusteluaiheita. Myös Maahanmuuttoviraston virkemiehiä kannustetaan aktiivisuuteen ja tuomaan rohkeasti esille maahanmuuttoteemoja.

Virkamiesten tulee olla siellä,
missä ihmisetkin ovat.

”Jos me emme ole mukana, joku muu käy keskustelua puolestamme. Vaikka toimimme alalla, joka herättää tunnepitoisia reaktioita, keskustelua ei silti saisi pelätä”, Vaahtio tuumii.

Vaahtio korostaa, että negatiivisia kommentteja ja erilaisia mielipiteitä sekä asiallista kritiikkiä saa tulla – ja niin pitääkin. Viranomaisviestijän rooliin kuuluvat avoimuus ja läpinäkyvyys, mutta kun mennään häirinnän tai vihapuheen puolelle, sitä ei voi sallia.

Maahanmuuttovirasto on someaktiivinen kolmella kanavalla. Twitterissä käydään yhteiskunnallista keskustelua, Facebookissa pidetään yhteyksiä asiakkaisiin ja LinkedInissa puhutaan lähinnä työnantajanäkökulmasta.

Some on mahdollisuus, ei uhka

Mitä tehdä, jotta kuumat keskustelunaiheet eivät lehahda liekkeihin? ”Pyrimme pitämään someviestinnän neutraalina ja viemään sitä keskustelevampaan suuntaan mm. vastaamalla asiallisesti sekä kyselemällä perusteita mielipiteisiin. Harkitsemme myös sitä, kuinka paljon ehdimme reagoimaan ja milloin mitäkin kannattaa nostaa esiin”, Vaahtio vastaa.

”Yksittäisten virkamiesten somekeskustelussa organisaation tuki on tärkeää. Teemme seuraajillemme selväksi, että vihapuhe ja rasistiset mielipiteet eivät ole suotavia. Kanavasta ja tilanteesta riippuen yksittäisiä viestejä saatetaan ilmiantaa”, Vaahtio sanoo.

Vaahtio korostaa, että sosiaalinen media on viranomaisviestinnälle ennen kaikkea mahdollisuus. ”Some tarjoaa loistavia tilaisuuksia keskustella ajankohtaisista aiheista ihmisten kanssa sekä hyvän kanavan tuoda esiin asiantuntijuutta ja osaamista. Somessa voi toimia monella tapaa: aktiivisena seuraajana tai keskustelijana tai vaikkapa oman organisaation työn tukijana.”

Pieni sanasto

Häiritsevä palaute. Palaute on häiritsevää, jos se on sisällöltään tai ilmaisultaan loukkaavaa tai uhkaavaa tai aiheuttaa saajalleen kohtuutonta pahaa mieltä ja ahdistusta. Häiritsevä palaute voi loukata asiantuntijuutta jopa syvästi, kuormittaa arkista työtä sekä haitata työyhteisöä. Häiritsevä palaute voi sisältää fyysisen uhkauksen.

Maalittaminen tarkoittaa sosiaalisessa mediassa tai muutoin internetissä tapahtuvaa henkilön ”ottamista maalitauluksi” eli ihmisten usuttamista tietyn henkilön kimppuun, esimerkiksi lähettämään tälle vihapostia.

Sananvapaus on jokaisen kansalaisen perustuslaillinen oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan peruspilari. Käytännössä sananvapaus tarkoittaa sitä, ettei Suomessa ole ennakkosensuuria.

Trollaus on toimintaa, jossa vastaanottajassa pyritään herättämään erilaisia reaktioita, kuten suuttumusta, vihaa tai surua. Jos lähettäjä etsii selvästi vain reaktiota, keskusteluun ei kannata lähteä mukaan. Jos trollaus on selvästi rikollista tai tarkoitettu poliittiseen käyttöön, siitä on syytä ilmoittaa poliisille ja pyytää apua tietoturvan asiantuntijoilta.

Vihapuhe on vihaa tai suvaitsemattomuutta ilmaisevaa tai niihin yllyttävää puhetta ja viestintää, jolla tahallisesti loukataan, halvennetaan tai uhataan toisia ihmisiä. Pahimmillaan vihapuhe voi johtaa syrjivään poliittiseen päätöksentekoon ja väkivaltaan. Kaikki vihainen puhe tai häiritsevä palaute ei kuitenkaan ole vihapuhetta.


Teksti: Sari Okko | Kuva: Pixabay