Kehittäjävalmennus käynnistyi

Valmennuksen alussa kuulimme tervehdyksen alivaltiosihteeri Päivi Nergiltä. Hän muistutti meitä luottamuksen merkityksestä yhteiskunnassa. Suomi, kuten muutkin Pohjoismaat, ovat leimallisesti luottamukseen perustuvia yhteiskuntia. Tämän arvokkaan pääoman säilymisestä meidän tulee kehittäjinä omalta osaltamme pitää huolta. Sitä uhkaavat toimintaympäristön muutokset ja mielipiteiden polarisoituminen. Valtionhallinnon virastojen tulee lisätä ja ylläpitää luottamusta omaan toimintaansa ja yhteiskunnan toimivuuteen ylipäätään.

Toinen viesti oli, että valtion täytyy pystyä toimimaan myös työvoiman supistuessa. Seuraavan kymmenen vuoden aikana puolet työntekijöistä jää eläkkeelle. Samalla työikään kasvavien uusien ikäluokkien koko jatkuvasti pienenee eli kilpailu kovenee osaajista. Toiminnan kehittämiselle eri tahoilla on siis suuri tarve, jotta pienemmällä virkamiesmäärällä pystytään tekemään tarvittavat työt. Samalla kansalaisten odotukset palveluiden laadun mm. digitaalisuuden osalta kasvavat.

Kuvassa kehittäjien piirtämä kuvaus kehittäjyydestä. Piirtäjät: Laura Sauli, Mikael Rosendahl, Satu Kilpinen ja Tarja Räty

Näitä ja muita toimintaympäristöstämme nousevia haasteita vastaamaan käynnistettiin siis kehittäjävalmennus, jossa 28 osallistujaa lähti pilotoimaan uudenlaista tapaa kehittää osaamistaan. Tavoitteena on yhdessä perehtyä erilaisiin kehittämisessä hyödyllisiin teemoihin: dialogisuuteen, jatkuvaan oppimiseen, systeemisyyteen, fasilitointiin läsnä- ja virtuaalimuodossa.

Kehittäjät edustavat sangen monimuotoisesti eri hallinnonaloja ja virastoja. Yhteistä kaikille on kehittäjän asenne ja halu viedä asioita eteenpäin. Mukana on sekä esimiehiä että asiantuntijoita. Osa tekee täyspäiväisesti kehittäjän työtä, osalla se taas on vain rooli muiden joukossa.

Valmennusohjelma kestää noin vuoden, jonka aikana opiskellaan monimuotoisesti läsnätilaisuuksissa, virtuaalisissa valmennuksissa, pienryhmissä ja mentorin kanssa, tehdään käytännön kehittämistyötä,  reflektoidaan omaa kehittäjäidentiteettiä ja oppimista ja keskustellaan livenä ja verkkoalustalla. Opinnot sisältävät kaikille yhteisiä osioita sekä valinnaisia moduleita. Myös eOppivaa käytetään monellakin tapaa osana opintoja.

Ensimmäisten päivien jälkeen tunnelma oli mm. jännittynyt, innostunut, sekava, ärtynyt, kiitollinen, utelias ja odottava. Selvästi oppimisprosessi ja identiteetin rakennustyö olivat lähteneet käyntiin.


Kirjoittaja: Antti Seppänen, kehityspäällikkö, Valtiokonttori | Kuvat: Tuija Hytönen, Valtiokonttori

Antti Seppänen

Kirjoittaja

Antti Seppänen

Kehittämispäällikkö, Valtiokonttori

Vastaa

Pakolliset kentät on merkitty *