(Digi)kulttuuri elää moniäänisyydestä

Virtuaalinen vuorovaikutus on nyt arkisempaa kuin koskaan, kun viimeistään koronakevät pakotti ihmiset etätöihin, zoomiin, teamsiin ja skypeen. Miten digitaalinen työkulttuuri vaikuttaa ihmisiin, yhteisöön, yhdessäoloon ja johtamiseen?

Jotta digitalisaation vaikutusta voitaisiin ymmärtää, kulttuuriin, työntekijäkokemukseen ja johtamisen kehittämiseen erikostunut Outi Sivonen lähtee perkaamaan vyyhtiä jokaisen ihmisen omasta kokemuksesta. Ei ole vain yhtä tulokulmaa, jolla digitalisaation tai työkulttuurin käsitteitä voidaan ymmärtää.

Outi Sivonen

”Digitalisaation muutos on valtava vain heille, joilla on jo historia jostain muusta”, Outi Sivonen sanoo.

”Jos kysyisit tätä 14-vuotiaalta pojaltani, hänen sanoituksensa olisi todennäköisesti ihan toisenlainen kuin omani. Emme jaa yhtä mielikuvaa digitalisaatiosta eikä ole olemassa yhtä yhteistä digikulttuurin todellisuutta”, Sivonen tuumii.

”Paljon puhutaan siitä, että digitalisaatiossa on menossa valtava muutos. Se ei ole sitä kaikille, vaan niille, jolla on historia jostain muusta. Parikymppinen elää ihan erilaisessa todellisuudessa kuin nelikymppinen, joten digikulttuuri tarkoittaa eri ihmisille eri asioita. Ja nelikymppisilläkin on keskenään erilainen digihistoria. Tämä on huomioitava työpaikoilla.”

Suljetusta internetistä yhteisöllisiin alustoihin

Sivonen on elänyt aikoja, jolloin tietokoneilta estettiin pääsy avoimeen internetiin, koska sitä ei pidetty työvälineenä. Samoin omat kännykät luokiteltiin häiriötekijöiksi. Tällaisesta maailmasta, jossa digitalisaatio ei todellakaan ollut tuote, alkoi Sivosenkin työura 1990-luvun lopulla.

Uudella vuosituhannella tuli uusi työpaikka, joka toi tullessaan oman kannettavan tietokoneen, mikä mahdollisti töiden tekemisen vaikka kotona. Ilman pilvipalveluita tiedostoversioiden hallinta muistitikkujen kautta oli kuitenkin melkoinen show. Sivosella ei vielä ei ollut älypuhelinta, mutta oli suuri työhuone muhkeine nojatuoleineen.

Maailma avautui ja ajanhallinta
ryöpsähti uuteen ulottuvuuteen.

Vuonna 2012 tuli kolmas työpaikka ja älykännykkä. Maailma avautui 24/7 ja pilvipalvelut, skypet, lyncit sekä webinaarit alkoivat nostaa päätään. Ajanhallinta ryöpsähti uuteen ulottuvuuteen ja omista työhuoneista siirryttiin avokonttoriin. Muutaman vuoden kuluttua avokonttorit muuttuivat monitoimitiloiksi ja etätyöskentelystä sekä virtuaalikokouksista tuli arkipäivää.

Vuonna 2019 Sivonen siirtyi Solita Oy:hyn, joka on strategisen konsultoinnin, palvelumuotoilun, ohjelmistokehityksen ja pilvipalvelujen osaaja. Täällä Sivonen tutustui yhteisöllisiin alustoihin, jotka ovat tehneet viestinnästä yhä demokraattisempaa.

Puhujanpöntöstä kokeilukulttuuriin

Sivonen sanoo, että vaikka lähtökohdat digikulttuuriin ovat moninaiset, ilmentymät ovat yhteisiä. Ennen digielämää keskustelua ja viestintää ohjattiin organisaatioissa ikään kuin puhujanpöntöstä: yksi kertoi ja muut kuuntelivat. Tämä tarkoitti myös tietynlaisia organisaatiorakenteita ja alkeellisempia viestintävälineitä.

Digielämässä puhujanpönttö on muuttunut laumaksi ja viestintä demokratisoitunut monelta monelle. Digielämässä kaikki puhuvat yhtä aikaa ja tietoa tuotetaan enemmän kuin koskaan. Digielämässä on tilaa myös disinformaatiolle ja valeuutisille, joten vastuu on siirtynyt pitkälti kuulijoille ja itseohjautuminen kasvanut: on ymmärrettävä, mitä poimia tietovirrasta ja mikä on itselle tärkeää.

Aiemmin toimintaa ohjasivat hierarkiset organisaatiot ja lineaariset prosessit, tänään ketteryys, kokeilut ja verkostot. Samalla ennustettavuus on heikentynyt ja kaikki muuttunut läpinäkyvämmäksi. Enää ei pyritä kuvaamaan lopputulosta projektin alussa tarkasti, vaan kokeillaan, hyväksytään muuttuva ympäristö ja tehdään uudestaan.

Myös työn sisällöt ovat muuttuneet

”Kun ennen kaupanmyyjä istui kassalla siirtämässä ostoksia hihnalla, tänään hän seisoo itsepalvelupisteillä asiakkaiden it-tukena. Ja kun ennen joku muu suunnitteli työsi, tänä päivänä keksit sisällön itse ja opponoit itseäsi. Omasta ajattelusta on tullut työväline”, Sivonen tuumii.

Ei kieltoja ja käskyjä, vaan
”me teemme näin” -periaatteita.

”Yksilön näkökulmasta työnantajan valvonta on digikulttuurissa vaihtunut itsen kontrollointiin, jossa yksilön vastuu ja vapaus korostuvat – niin hyvässä kuin pahassa. Joillekin vapaus on vapauttavaa, toisille ahdistavaa.”

”Työyhteisön kieltojen ja käskyjen maailmasta on siirrytty ”me teemme näin” -periaatteisiin. Yhteisen hyvän työyhteisössä on enemmän oppijoita kuin oppineita. Johtaminen on vastuunkantamista käyttäytymisen – ei aseman – näkökulmasta, ja vastuunkantajia ovat muutkin kuin johtajat.”

Sokerina pohjalla: moniäänisyys

Suurin vaikuttava voima (digi)kulttuurissa on Sivosen mukaan lopulta kognitiivinen diversiteetti eli ajatusten, ideoiden ja ajattelun erilaisuus. Tutkimusten mukaan moniäänisyys ja useasta näkökulmasta katsominen edesauttaa tiimin innovatiivisuutta, mutta voi samalla vaikeuttaa ongelman määrittelyä tai tiimin toteutuskykyä.

”Digitaalisessa työyhteisössä yhteisen lukemisen taito korostuu. On opittava lukemaan yhteisöä, analysoimaan merkkejä, kokeilemaan ja asettamaan itsensä alttiiksi sekä kasvattamaan yhteisöllistä pääomaa”, Sivonen korostaa.

”Kannattaa pohtia omaa ajatteluaan ja asenteitaan digitalisaatioon suhteessa omaan kokemusperustaansa. Olisiko jotain, mitä voisin katsoa uudesta näkökulmasta, jonkun toisen maailmasta käsin?”


Teksti: Sari Okko | Kuvat: Vilhelm Sjöström ja Pixabay