Anna mun olla merkityksellinen

Mikä saa meidät tikittämään? Se, että koemme itsemme merkityksellisiksi. Siihen liittyy usein kokemus siitä, että tekemällämme työllä on vaikutus, joka parantaa lähimmäistemme elämää tai sillä on muunlainen hyvää tuottava päämäärä.

Tällä hetkellä käydään aktiivista keskustelua siitä, mikä on työn merkitys ihmisen elämässä ja yhteiskunnassa. Monet tulevaisuuden visiot nimittäin viittaavat siihen, että tekoäly, automaatio ja robotiikka yhä lisääntyvässä määrin korvaa ihmisen työn tekijänä – yhä vaativammissa tehtävissä.

– Kun työ uhkaa vähetä, on löydettävä uusia paikkoja, joissa ihminen kokee olevansa hyödyksi yhteisössä, Frank Martela sanoo.

– Kun työ uhkaa vähetä, meidän on löydettävä ja luotava uusia paikkoja, joissa ihmiset kokevat olevansa hyödyllisiä yhteisön jäseniä, filosofi Frank Martela sanoo.

Monilla aloilla etenkin teollisuudessa on jo runsaasti esimerkkejä siitä, että kone suoriutuu tehtävistä ihmistä paremmin. Kone tekee tasaista laatua, ei herpaannu, ei väsy, ei tarvitse lepoa, ei työehtosopimuksia.

– Rutiinityön vähenemisen myötä työn merkitys korostuu. Osa ihmisistä saa yhä mielekkäämpiä tehtäviä, mutta osa voi pudota kokonaan työelämästä, Martela sanoo.

Parin viime vuosisadan aikana tapahtuneiden murrosten seurauksena ihmiset ovat ensi siirtyneet maaseudulta kaupunkeihin. Kun viljelyn koneellistuminen vapautti runsaasti työvoimaa, uusi työ löytyi tehtaista. Nyt tehdastyöstä vapautuneet ovat siirtyneet palvelualoille.

– Löytyykö vielä tämän murroksen melskeissä uusia töitä, joihin ihmiset laajassa mitassa voisivat siirtyä? Hoiva-alalla tarvitaan paljon uusia tekijöitä. Se on kuitenkin ollut perinteisesti naisvaltainen ala, jonne miehet ovat heikosti hakeutuneet. Se vaatii uutta ammattitaitoa ja myös identiteettiä, Martela pohtii.

Työyhteisön ongelma

Tekoälyn kehityksen myötä robotit kykenevät tekemään entistä monimutkaisempia töitä. Koneoppiminen kehittää koneiden kykyä suoriutua yhä vaativammista tehtävistä. Digitalisaatio on synnyttänyt niin valtavan tietomäärän, ettei sen läpikäyminen ihmisvoimin enää ole edes mahdollista. Siihen tarvitaan konetta, joka jaksaa kahlata ja muistaa kaiken – ja pystyy oppimaan koko ajan saamastaan datasta.

– Kun ihminen ja kone joutuvat kilpailutilanteeseen, kone aika usein voittaa, Jaakko Sahimaa sanoo.

Psykologi Jaakko Sahimaa työskentelee Terveystalossa organisaatiopsykologina. Hän kuuluu työterveyshuollon organisaatioon. Työterveydenhuollossa törmättiin usein siihen, että kun ihmiset tulivat puhumaan ongelmistaan, kyseessä ei ollutkaan vaiva, joka olisi parannettavissa antamalla yksittäiselle ihmiselle hoitoa. Keskustelut paljastivat, että ongelmat liittyvät koko työyhteisöön.

Tämä on Jaakko Sahimaan työkenttää: pohtia yhdessä ihmisten kanssa, mikä on merkityksellistä ja arvokasta ja mitkä ovat syitä, jotka estävät niiden toteutumista työpaikoilla.

– Kun psykologina katson käynnissä olevaa kehitystä, huomaan, että yhä useammin teknologia siis kone ja ihminen joutuvat keskenään kilpailutilanteeseen. Näissä tilanteissa kone selviää useimmiten voittajana, sillä silloin, kun tällainen kilpailuasetelma on mahdollinen, kone kehittyy ihmistä nopeammin. Teknologinen kehitys muuttaa työtä koko ajan hektisemmäksi ja intensiivisemmäksi. Tätä muutosta pitää kyetä johtamaan, Sahimaa sanoo.

Työn muuttuva rooli

Sahimaa pitää kysymystä työn muutoksesta hyvin keskeisenä asiana sen vuoksi, että meidän kulttuurissamme, siis tässä länsimaisessa, työllä on hyvin keskeinen rooli, kun tarkastellaan elämän tarkoitusta ja ihmisen kokemaa merkitystä.

Työ on tietysti toimeentulon lähde. Jo sekin, että työ ja toimeentulo mahdollisesti irtoavat nykyistä enemmän toisistaan, muuttaa käsitystä siitä, miten ihmiset saavat toimeentulonsa. Tätä kokonaisuutta on pohtinut mm. valtioneuvoston Toimi-hanke, jossa on hahmoteltu sitä, millaisia haasteita tulevaisuuden sosiaaliturva todennäköisesti kohtaa.

Työllä on ihmisen kannalta äärimmäisen merkityksellisiä henkisiä ulottuvuuksia.

Sen lisäksi työllä on ihmisen kannalta äärimmäisen merkityksellisiä henkisiä ulottuvuuksia, jotka liittyvät identiteettiin, minäkuvaan ja elämän merkitykselliseksi kokemiseen.

– Merkityksellisyyden lähteet ovat pysyneet hyvin pitkään samoina, eivätkä ne ole muuttumassa. Merkityksen kokemukset syntyvät erityisesti lähi-ihmissuhteista ja työstä, Frank Martela sanoo.

Mikä korvaa työn?

– Työelämässä törmätään tarpeellisuuden ja tarpeettomuuden kokemuksiin. Tarpeettomuuden kokemus on henkisesti raskas, jopa tuhoisa, Sahimaa sanoo. Näitä kokemuksia syntyy esimerkiksi yt-neuvotteluissa, kun joudutaan päättämään, kuka saa pitää työpaikkansa ja kuka joutuu lähtemään. Lähtijöille vakuutellaan kauniilla puheilla, että kyse ei ole mistään henkilökohtaisesta viasta, nyt vain on niin, että emme voi enää pitää sinua töissä. Se ei mene perille. Kyllä se on hyvin henkilökohtaista, Sahimaa sanoo.

Henkistä pahoinvointia syntyy myös siitä, että ihmiset pelkäävät työpaikkojensa puolesta ja ovat valmiita vääntymään minkälaiselle mutkalle tahansa saadakseen pitää työnsä. Näitä solmuja Sahimaa yrittää avata.

– Mistä me löydetään ihmisille mielekäs tapa olla yhteiskunnassa, jos ei olekaan palkkatyötä, joka sitouttaa yhteiskuntaan. Mitkä ovat aktiivikansalaisuuden mallit tulevaisuudessa, Sahimaa pohtii.

Kysymys työn roolista on hyvin oleellinen. Sitä ei voida ratkaista pelkästään turvaamalla toimeentulo. Tämän me olemme oppineet työttömyyttä kokeneista ihmisistä. Kuinka kykenemme rakentamaan itsekunnioituksen ja arvokkuuden kokemuksen silloin, kun ihmisellä ei ole työtä, jonka kautta hän kokee olevansa merkityksellinen? Siinä ei ole vuosikymmentenkään jälkeen erityisen hyvin onnistuttu – ja ongelma on sama kaikissa teollisuusmaissa.

Johda merkitystä

Mitä sitten on tapahtumassa työpaikoilla, niiden keskuudessa, joilla on työtä? Sielläkin on menossa ankara muutos. Yksi asia tuli jo mainituksi: teknologia tekee työstä kaiken aikaa hektisempää. Kone määrittelee tekemistä yhtä ankarasti kuin teollisuuden alkuaikoina liukuhihna, vaikka se tapahtuukin salakavalasti ja huomaamattomasti.

Sahimaa sanoo, että uudenlainen työ vaatii myös uudenlaista johtamista. Vanha hierarkinen käskyttäminen ei lisää tehokuutta eikä tuottavuutta. Johtaminen on nykyisin esteiden raivaamista ja siitä huolehtimista, että ihmiset kokevat ja ymmärtävät oman työnsä merkityksellisyyden.

Sahimaalla on neljän V:n nyrkkisääntö: välitä, valtuuta, viesti ja viitoita.

Sahimaalla on neljän V:n nyrkkisääntö: välitä, valtuuta, viesti ja viitoita.

Välittäminen on sitä, että esimies välittää aidosti siitä, mitä työntekijöille kuuluu, kuinka he motivoituvat, mikä saa heidät tikittämään?

Valtuuttaminen on sitä, että työntekijät saavat autonomian tehdä ja rakentaa tekemisensä omista lähtökohdistaan käsin. Se on itseohjautuvuutta.

Viestiminen on sitä, että kaikki ymmärtävät, mihin kokonaisuuteen organisaation ja siinä työskentelevien ihmisten tehtävä liittyy. Jokainen ymmärtää, mikä rooli hänellä on kokonaisuudessa.

Viitoittaminen on sitä, että esimies viitoittaa polkua omalla esimerkillään, omalla suhtautumisellaan ja asenteellaan tekemiseen.

– Kyse on siitä, että kykenemme rakentamaan toden ja ymmärrettävän tarinan siitä, mikä on kulloisenkin tehtävän merkitys laajemmin, mikä on tämän tekemisen suhde isompaan kokonaisuuteen.

Kansallinen taso on löytynyt, globaali ei

Frank Martela pohtii, onko käynnissä oleva kehitys osoitus siitä, että nykyinen talousmalli ei sovellu tähän uuteen ympäristöön. Ikuisen talouskasvun malli ei vaikuta monessakaan suhteessa toimivalta.

Ikuisen talouskasvun malli ei vaikuta toimivalta.

Sahimaa sanoo, että on tärkeää, millaista narratiivia luomme työnteosta, jotta ihmiset ymmärtävät, mikä on heidän työnsä merkitys lähipiirille, laajemmin yhteiskunnalle tai esimerkiksi sille valtiolle, jossa he asuvat. Kun tämä ymmärrys on syvä, ihmiset ovat valmiita ponnistelemaan kaikin voimin tavoitteiden saavuttamiseksi ja saavat motivaatiosta myös lisävoimia.

– Ongelma on se, että emme ole kyenneet rakentamaan globaalia tarinaa huolimatta siitä, että yhä useammin kyse on siitä, että tarvittaisiin koko ihmiskunnan yhteisiä ponnistuksia, jotta voisimme ratkaista suurimmat ongelmat, jotka näemme ja tunnistamme. Ne liittyvät siihen, kuinka voisimme turvata maapallon kestokyvyn ja estää ilmastonmuutoksen ja antaa lapsillemme lupauksen paremmasta huomisesta.

Martela näkee myös mahdollisuuksia. Murros vaatii uudenlaisia ratkaisuja, joissa Suomi voisi olla edelläkävijä ja luoda innovaatioita, joiden toimivuus testattaisiin Suomessa ja joita sitten voitaisiin ottaa globaalisti käyttöön. Innovaatiot voivat olla yhtä lailla teknologisia kuin sosiaalisia, aineettomia. Molempia tarvitaan, jotta käsillä olevat koko ihmiskuntaa koskevat ongelmat kyetään selättämään.


Teksti: Heikki Hakala | Kuvat: Pixabay ja Heikki Hakala