Ilmanlaatu Delhissä on karmean huono. Pahimpana aikana joulukuussa asteikko on tapissa, eikä edes riitä. Olet kuin keskellä metsäpaloa. Aurinkoa ei näe, kurkkua kutittaa. Ilma on paksuna paitsi sadonkorjuujätteiden poltosta , myös täynnä raskasmetalleja, jotka tulevat osaksi liikenteestä, osaksi ilotulitteista. Joulukuun alussa vietetään nimittäin Diwali-juhlaa. johon liittyy runsas ilotulitteiden käyttö. Delhin metropolialueen n. 20 miljoonaa ihmistä saavat melkoiset ilotulitukset aikaiseksi!
Saasteisuuden ja ihmispaljouden ohessa huomiota kiinnittää kaupunkimaisemassa näkyvä jatkuva muutos, sukkessio. Kaikkialla nousee uusia rakennuksia samalla kun moni vanha rakennus rapistuu tai on jo romahtanut. Temppelin peittää mainostaulu, viiden tähden hotellin takapihalla poltetaan nuotiota, rihkamakojun vieressä on valtava juliste, jossa mainostetaan timanteista tehtyjä kaulakäätyjä.
Mietin, mitä tapahtuisi, jos saastemittari näyttäisi Helsingissä tummanpunaista? Oliko paikat suljettu ja väki lähtenyt maalle? Vaikea sanoa. Delhissä ihmiset sopeutuvat. Joillakin on kasvoillaan huivi, joillakin parempi ilmansuodatin, suurin osa kulkee liikenteen seassa jalan tai polkupyörällä. Delhiin, kuten muihinkin Intian suuriin kaupunkeihin, muuttaa jatkuvasti lisää ihmisiä.
Intia on todennäköisesti pahiten ilmastonmuutoksesta kärsimään joutuva alue. Sillä on pitkä rannikko ja paljon alavaa maata, joilla asuu miljoonia ja miljoonia kalastuksesta ja muista perinteisistä elinkeinoista elantonsa saavia ihmisiä.
Intiassa on kuitenkin herätty tilanteeseen. Sillä on erittäin kunnianhimoiset tavoitteet muuttaa energiantuotantonsa hiilestä aurinkoenergiaan. Satunnaisvierailija ei voinut olla havaitsematta satojen metrien pituisia aurinkopaneelirivejä moottoriteiden varsilla eikä aurinkoenergiaa mainostavia julisteita. Intia on myös jatkuvasti kiristänyt hiilentuotannon verotusta ja käynnistänyt metsänistutusohjelmia.
Myös Bollywood on herännyt tekemään ilmastonmuutoksesta kertovia draamaelokuvia. Toissavuonna ilmestyi elokuva ”Kadvi Hawa” ja viime vuonna ”Kokoli”. Bollywoodilla ja sen näyttelijöillä on Intiassa enemmän vaikutusvaltaa yleiseen mielipiteeseen kuin poliitikoilla.
Monet eivät silti näe tilannetta valoisana. Kun elintaso nousee, yhä useampi korvaa polkupyörön tai riksakyydin moottoripyörällä tai autolla. Ja jos merenpinta nousee ja maat vettyvät, mihin köyhät kalastajat menevät – suurkaupunkien slummeihin?
Kun palasin jouluna takaisin lumiseen Suomeen, kesti hetken aikaa sopeutua muutokseen. Meillä lumi on jotakuinkin valkoista, hanavettä voi juoda, kaduilla ei ole metrien korkuisia roskaläjiä, junien katoilta ei roiku ihmisiä ja meillä on liikennevalot! Aivan käsittämätöntä! Delhiin verrattuna Helsinki on puhdas ja desinfioitu helmi. Toisaalta kaupunkikuva on lähes staattinen ja valmis. Vaikka meillä onkin omat ongelmamme on ymmärrettävää, että ilmastomuutos tuntuu monista käsittämättömältä ja kaukaiselta.
Toivoisin, että heräisimme arvostamaan sitä, mitä meillä vielä on, pitämään huolta. Joskus tuntuu siltä, että ”ympäristöstä” puhuminen on liian abstraktia puhetta, ja ”ympäristö” koetaan eniten verojen ja kontrollin lisääntymisen kautta. Samaan aikaa kosketus luontoon ja luonnontuntemus vähenee. Ei ole ymmärrystä, miten arvokas on vaikkapa satavuotinen tammi, jossa on lahonnut ydin. Se pitää kaataa, koska auto voi jäädä putoavan oksan alle. Tammi kaadetaan. Jäätiköt jatkavat sulamistaan.
Vai voisiko ajatella, että emme alistu. Meillä on monissa asioissa paljon osaamista, jota voisimme arvostaa ja hyödyntää enemmän sekä kotimaassa että viedä tuotteistettuna muualle. On aika herätä!
Kirjoittaja: Tapani Järveläinen | Kuvat: Tapani Järveläinen